KotijoukotNinon kotiväkeen kuuluu mie ite eli "mami" Hanne, ikää 30 vuotta, sairaanhoitaja ammatiltaan. Nino on aika pitkälti mun koira, mie sen kanssa suurimmat puuhailut ja lenkkeilyt teen ja onhan se vähän muutenkin sellainen mamman poika. Mie olen ollut koirahullu ihan lapsesta asti,mutta omaa koiraa en lapsena saanut. Eli Nino on ensimmäinen koirani. Ihan pikkutyttönä ilona oli mummin ja ukin Kimi-koira,pystäri-terrieri sekoitus.Ja sitten vähän vanhempana ulkoilutin naapuruston ja tuttujen koiria. Vuonna -98 äitini otti itselleen Ronin (Pulakorven Schönlebe), vaalean hoffiuroksen. Ronin kanssa touhutessa, aika pian päätin,että minäkin otan joskus itselleni hoffin..Sitä ennen suosikkirodut olivat vaihdelleet hyvinkin laajasti. Vielä kun syksyllä -03,vihdoin tuli mahdolliseksi koiran hankinta,mielessä pyöri joitain muitakin rotuja, mm. leonbergin koira, owczarek podhalanski.. Mutta kuitenkin hoffi oli sopivampi rivitaloon ja helpompi vaihtoehto kaikkeen elämänmenoon. Tarkoituksena kun oli saada kiva lenkkikaveri ja koira, joka voi kulkea mukana lähes missä vaan. Isäntänä meidän perheessä pyörii Tomi, ikää 32 vuotta, hoitoalalla hänkin, lähihoitajana. Tomi huoltaa Ninon pissitykset silloin,kun mie en jouda. Omana juttuna niillä on namin etsintäleikit sisätiloissa ja se vasta on kivaa! Tomillakaan ei juuri kovin suurta koirakokemusta ole, vaikkakin enemmän kuin mulla. Heidän perheellään on ollut aikoinaan Lhasa Apso narttu Iitu, tiukka vahti,laski sisään,muttei ulos. Uusin tulokas perheessämme on Miro-poika, syntynyt 30.12.2006. Ninon ja Miron suhde oli pitkään kaikille vähän epäselvä. Nino otti tulokkaan vastaan yllättävän hyvin,vaikka ei kamalasti ole lasten kanssa ollut, eikä aina välttämättä ole niistä järin paljon pitänytkään. Etenkin alkuun mie olin tosi arka luottamaan koiraan. Ja Ninokin tuntui olevan vähän epävarma vauvan läheisyydessä. Ajan myötä näiden kahden suhde on kehittynyt ihan kivasti,tarkkana saa tietysti olla pienen lapsen ja koiran kanssa,mutta ihan kivasti tulevat juttuun. Ihmisjäsenten lisäksi Ninon kotijoukkoihin kuuluu pieni 65l akvaario kaloineen. Nämäpä ei juuri koiran elämää hetkauta, siivouspäivänä akvaariovettä voi tietysti käyttää juomavetenä..
|