Tottis:

Mihinkään tottelevaisuuskoulutuksiin meillä ei alun perin ollut tarkoitus mennä.Tarkoitus oli opettaa kotona tarvittavat peruskäskyt ja sillä siisti. Mutta toisinpa kävi.. Heti kun rokotukset oli kunnossa painuttiin koirakouluun, ihan oikeastaan vaan sosiaalistamissyistä oli tarkoitus siellä käydä, mutta sillä tiellä ollaan edelleen. Tai ei enää pentukoulussa (ihme ja kumma), mutta edelleen käydään Kaakon Käyttökoirien tottis-treeneissä.

Mitään järin huimaa meidän tottismenestys ei ole ollut, pentukoulua tahkottiin ja kauan, nyt kyllä treenataan kisaamaan aikovien ja metsälajeja treenavien ryhmässä,mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Aloittelevan koiraharrastajan tekemiä virheitä on tehty varmaan miljoonia. Lisäksi mie olen ite "vähän sinne päin ja silleen" -luonteeltani ja se kyllä näkyy heti koiran koulutuksessa. Toiseksi mun pinna ja motivaatio ei riitä liikkeiden hiomiseen, eikä välillä edes kunnolla opettamiseen. Enkä mie osaa oikein aina vaatiakaan..Nämä ohjaajan "hyvät puolet" yhdistettynä koiran ei niin miellyttämisenhaluiseen ja mutta toisaalta ohjaajan tukeutuvaiseen luonteeseen ei aina ihan toimi tottiskentällä.

Bh-koetta käytiin yrittämässä syksyllä -06, mutta pieleenhän se meni. Mie ite olin lähinnä shokissa ( enpä ole kai koskaan jännittänyt niin paljon) ja koira pihalla kuin lintulauta, lähti paikallamakuusta mun luo, vaikka paikallamakuu piti olla varma liike, nuuskutteli maata jne...

Viime syksynä käytiin myös seuran epävirallisissa maastokisoissa,joissa minä taas kerran olin paniikissa ja pieleenhän nekin meni. Tottis oli koiran perässä vetämistä ja jäljeltäkään ei löytynyt kuin kaksi keppiä kuudesta.

Tällä hetkellä tottisjutut tehdään tyyliin "silloin kuin huvittaa, niin tehdään jotain pientä". Ja silloin kun mie en ole paniikissa ja hermostunut.;0)